

Sukat miehelleni. Online supersocke yksi kerä. Aloitin kärjestä, että sain käytettyä ihan kaiken. Heitin pois yhden "raitajakson". kun ei mennyt tasan sukkiin. Olen tyytyväinen siihen, että sain aika parit aikaiseksi. Ei ole pahoja heittoja.

Shetland Triangle Floricasta. Tämä on ollut jo pitkään käytössä. Viimeksi eilen kummipojan ristiäisjuhlassa.
Olimme lomalla oikeesti pohjoisessa. Koko muu perhe teki pohjoisennätyksen (minulla Karigasniemi)

En nyt jaksa ruveta arvuuttelemaan. Kuva on Saariselältä. Nautimme lumesta ja yhdessäolosta. Kiitos vielä mummulle ja papalle seurasta ja lasetenhoitoavusta.

Tässä allekirjoittanut tauolla Kira 6v:n kanssa. Laskettelin ensimmäistä kertaa noin 20 vuoteen. Pikkuisen oli itseluottamus välillä hukassa. Vannoin jo myyväni kamat kokonaan pois. Sain kuitenkin lupauksen ensi vuodelle. Aloitan kurssilla, tavoitteena sinisten rinteiden hallinta :). Tytöt kyllä jaksoivat kummasti odotella äitiä rinteen alla. Ja sain aplodeja useaan kertaan, kun pääsin rinteet alas. Reissun aikana autossa valmistuivat nuo alussa nähdyt sukat. Tein myös pipon, jonka sai mummu, koska oli minulle liian suuri. Siitä ei ole kuvaa. MAlli oli Modan Klassikkoneuleet lehdestä.
Tällä hetkellä työn alla on Rosalle pusero. Päätin tehdä hihat samalla kertaa, koska usein minulla jää toinen hiha mystisesti kesken, enkä muista enää tekemiäni säätöjä....

Joo resorit on eri lankaa, koska pelkään ettei varsinainen riitä. Olis varmaan riittänyt, koska takakappaleeseen meni vain yksi kerä. Malli on sovellettuna Novita 2001/6.
Monta keskeneräistä lojuu neulekorissani. Silti uuden aloittaminen on aina niin ihanaa.... uudessa Ullassa oli monta ihanaa neuletta. Varsinkin molemmat huivit olivat ihania. Kiitos tekijöille ja suunnittelijoille. Löysin myös elieln yhden vanhan Novitan lehden, jossa oli piiiitkän neuletakin ohje. Se oli ihana. Joku minussa alokoi haluta kokopitkää takkia. Ihan sekava ajatus. Kukahan senkin neulois, jos siihen langat ostaisin??? Viime viikonloppuna kävin pikkusiskon kanssa Kädentaidot messuilla. Mukana kotiin tuli Debbie Blissiä (ihanan vihreetä Keeppiin), kahdet välikoon sukkikset (2,75 ja 3,25) sekä koruntekijöille kuminauhaa. Että sellaista täällä. Neulomisiin.
Niinkuin arvelinkin bloggaus harvenee töihin menon myötä. Työ vie aikaa ja henkistä energiaa määrättömiä määriä. Välillä olen ollut niin väsynyt etten jaksa edes neuloa tai edes ajatella neulomista. Jotain olen tehnyt kuitenkin. Ostin langat liiviin Kädentaidot messuilta, Priiman osastolta. Toivon, että tämä valmistuu ennen Vappua, kun ei tarvitse tehdä hihoja. Malli on Modasta 6/07.

Mieheni kävi syksyllä Tallinnassa. Hän toi minulle lankaa. Olin onnellinen lankojen väreistä.

Joulupukki toi minulle elämäni ensimmäiset Opalit. Pikkuveli kävi syksyllä Saksassa ja tilasin siltä reissulta Opalia. Tavaratalon valikoimiin Opal ei kuitenkaan ollut kuulunut. Ehkä siksi joulupukki nyt muisti minua näillä.Sinipunainen on varattu neiti Kiralle ja vihertävän taidan varata omiin sukkiini.

Joulupukki muisti minua myös ihan hassulla kirjalla. Oliot ovat kamalan kiukkuisia, pitää keksiä miten ne saa hymyilemään.

Tämä piti ehdottomasti saada, vaikka epäilen, että aiheuttaa vähän stressiä. Toisaalta se kertoo myös sen ajankohdan milloin saan viettää aikaa rauhasssa perheen kanssa.

Pikkusisko oli tilannut toiset 8 addin puikot. Lupasin ostaa ne. En ole vielä maksanut puikkoja, mutta kun ne saapuivat kuun alussa kotiini oli näitä päästävä kokeilemaan. Mitään kaseilla neulottavaa ei tietysti talossa ollut(?). Marssin markettiin ja Mamboa löytyi. Tässä hämärä kuva Mambo-huivista itselle ja syylliset puikot kimaltelevat keskellä.
Oli ihanaa saada nopeasti valmista ja niinpä Mamboa saapui talouteemme nopeasti lisää:

Pipo ja huivi-setti Saralle.

ja Kiralle.
Kummityttö pyysi jo viime talvena Rasta-pipoa. En löytänyt ohjetta enka seiskaluokkalaiselle uskaltanut alkaa soveltamaan. Tänä syksynä löysin ohjeen kirjasta "Hetaleita poropeukaloille". Lankana Novitan Kuura. Pariksi pipolle tein kämmekkäät. Kerrankin kulutin koko kerän. (heitin kolme metriä lankaa roskiin).

Syysloman aikana alkoi pakastamaan ja äidille tuli kiire tarkistaa villasukka tilanne. Lasten jalat ovat kasvaneet! Eli matkalla mummolaan ja takaisin suihkittiin näitä. Valmiiksi tuli Rinsessa-mallineuleella Kiralle sukat koko noin 30. Nämä oli alunperin tarkoitettu Saralle, mutta en vain malttanut tehdä tarpeeksi pitkästi ennen kärkeä. Väkisin jäivät pieniksi. Toinen pari vielä vastusti kamalasti ennen kuin suostui olemaan samanlainen kuin ensimmäinen sukka. Purin kärjen neljästi ennen kuin sain sukat samanlaisiksi. Ihan hävettää tunnustaa, että olin niin huolimaton. Lankana on Nalle Colori.

Sitten piti keksiä Saralle, joka oikeasti tarvitsee sukkia uusi malli. Koska samanlasia ei kannata tehdä. Kukaan ei tunnista omiaan kiireisenä talviaamuna, jos väri ja malli ovat samat. Saran sukkiin valitsin sitten malliksi Idan-sukat. (48s) Ohje löytyy tästä blogista Maaliskuulta 2007.

Seuraava bloggaus varmaan jo joulutunnelmissa. Nyt lunta odotellessa neulomisiin.