Kotipaikkakunnallani oli Ida, joka oli todella erinomainen sukankutoja. Satuin kesällä sosialisoimaan vanhempieni kotoa äidin varastoimat viimeiset hänellä olevat Idan neulomat sukat. Nyt otin edes mallineuleen talteen ennen kuin käyttän sukat loppuun. Yhtä hyviä en saanut aikaiseksi, mutta kauniit näistäkin tuli. Oletan mallin olevan niitä hyviksi havaittuja ei kenenkään omia malleja ja kirjoitan sen tähän niitä varten joita mallineule kiinnostaa. Jos joku tietää sen olevan jonkun "oma" ,niin ilmoittakaapa. Sitten poistan ohjeen, etten riko tekijänoikeuksia.

460552.jpg

460554.jpg

Idan-sukat

Mallineule

*3o, 2n, 1 kiertäen oikein, 2n* toista 3 krs,

4. krs langankierto, 3 oikein yhteen (eli nosta yksi oikein, neulo 2 oikein yhteen, vedä nostettu yhteen neulottujen yli) langankierto, 2n, 1 kiertäen oikein, 2 nurin.

Näissä sukissa mallikerta toistuu kuusi kertaa (64s) sukasta tuli omaan jalkaani väljä, kooksi arvioin noin 41. Sukat on neulottu Nallesta, 2,5 bambuilla.

Idan sukat sain aikaiseksi pääasiassa autossa mennen tullen ajaessamme pohjoiseen. Perillä neuloin itselleni Kiriä viime kesän Tallinnan tuliaisistani. Kolmas kerä on menosssa. Toivottavastiviimeisellä kerällä saan tehtyä lopetuksen???

120247.jpg